Jokaisella kasvattajalla on oma näkemyksensä sijoituksesta, sen motivaatioista ja siitä minkälaisen kodin he sijoitettavalle kissalleen haluavat. Tämä on vain yksi näkökanta ja siis Bastian's kissalan näkemys asiasta.
Kaikki kasvattajat eivät sijoita kissoja vaan pitävät naaraat sekä jopa urokset itsellään. Itse olen vahvasti päätynyt siihen, että tulen tulevaisuudessa käyttämään sijoitusvaihtoehtoa.
Kasvattajana tarpeeni sijoittaa kissa lähtee yksinkertaisesti siitä, että haluan pitää kotona elävien kissojen keskellä tasapainon, ja terveystilanteen mahdollisimman hyvänä. Koska kasvattaa ei voi ilman kissoja, ja omaa kissalukuani en halua liian korkeaksi nostaa, vaihtoehto on sijoittaa niitä lemmikkikoteihin tarpeen tullen.
Kaikki kotonani asuvat kissat ovat minulle ensisjaisesti lemmikkejä ja kasvatustyöni toimii siinä rinnalla aiheuttaen lemmikeilleni mahdollisimman vähän haittoja. Haluan että minulla riittää aikaa kaikille kissoille yksilöinä joka päivä. Haluan minimoida riskit tarttuvien tautien suhteen ja isoissa populaatioissa se vaikeutuu automaattisesti.
Sijoituksessa kissan kasvattaja säilyy kissan omistajana. Sijoituskodin sekä kasvattajan välille rakennetaan sopimus jonka pääkohtana on tehdä sijoituskissalla pentue/pentueita jotka suunnittelee ja omistaa kasvattaja. Sijoituskoti toimii sijoituskissan normaalina kotina ja “mentaalisti” kissa on heidän kissansa, ja minä kasvattajana “lainaan” sitä kasvatukseeni. Sopimuksen täytyttyä kissan omistuspaperit siirtyvät sijoituskodille ja sijoitus päättyy, kissa siirtyy tällöin aikaisemmin sijoituskotina toimineen kodin omistukseen.
Jokainen sijoitus on aina yksikkönsä, ja sopimus rakennetaan osaksi kummankin tarpeiden mukaan. Tämän vuoksi on tärkeää että myös sijoituskoti kertoo tarpeistaan ja toiveistaan sopimusta tehtäessä.
Sijoituskodilla on suuri vastuu kasvattajaa sekä kasvattia kohtaan ja sopimusta ei tule koskaan lähteä tekemään kevein perustein. Kyseinen sijoituskissa voi olla todella tärkeää kasvatusmateriaalia kasvattajalle ja siihen voi parhaimmassa tapauksessa kiteytyä hänen vuosien kasvatustyönsä.
Kasvatustyö koostuu, ulkonäön, luonteen sekä sopivan sukutaulun rakentamisesta. Sen tarkoitus on ylläpitää ja kantaa rotua tulevaisuuteen. Monen kasvatuskissan takana on tarkkoja harkintoja sopivista yhtälöistä ja satoja tunteja työtä, unohtamatta kasvatukseen laitettua rahaa. Jos sinä otat tällaisen kissan lemmikiksesi muista se on kasvattajalle muutakin, kuin upeaa ulkonäköä ja luonnetta.
On ihanaa löytää hyvä sijoituskoti kissalle, se ei ole helppoa mutta jos kaikki palat loksahtaa kohdalleen yhteistyö on molemmin puolin hedelmällinen.
Yksinkertaisesti tiivistettynä:
sijoituskoti on osan viemässä valitsemaansa rodun kehitystä eteenpäin, auttaessaan kasvattajaa työssään.
On paljon pieniä ja isoja asioita jotka vaikuttavat sijoituskodin valintaan. Ei ole yksinkertaista kaavaa millä laskea onko koti sopiva, paljon pelataan intuitioiden kanssa ja tunnustelua pitää tapahtua molemmin puolin. Toivon siis että sijoituskoti suhtautuu myös minuun kiriittisesti ja kuuntelee sisäistä ääntä. Ei riitä että minä katson kodin olevan sopivan, myös sijoituskodin pitää tuntea pystyvänsä työskentelemään kanssani luontevasti. Eli myös minut saa laittaa “ruuvipenkkiin” ja tentata asioita, sen kautta itseasiassa itsellä nousee luottamus kysyjää kohtaan.
Sijoitusta miettivän kodin tulee olla tietoinen rodun luonteesta ja toivotankin jokaisen kiinnostuneen tulemaan juttelemaan Abessinialaisista ihan mietinnän tueksi. Aina ei myöskään ole sopiva aika ottaa sijoituskissaa, eli tarkkaan pitää miettiä onko elämäntilanne sopiva juuri tulevina vuosina?
Pähkäilet mahdollisesti jo valmiiksi ottaakko sijoituskissa vai ostaakko aby suoraan omaksi ilman pentuevelvoituksia. Tämä on todella tärkeä mietintä, jos et ole valmis ostamaan kissaa ilman sijoitusta rahan vuoksi, et ehkä ole oikea henkilö myöskään sijoituskissan ottajaksi.
Sijoituskissa ei ole ilmainen eikä sillä tienaa. Työtä se tuo sijoituskodille, sekä vaatii kompromisseja, mutta kaiken sen jälkeen sateenkaaren alla on todellakin “padallinen kultaa”. Se kulta vaan on toisessa muodossa, eikä sitä voi pantata muuta kuin lämpimänä tunteena sydämen pohjalle uuden elämän näkemisen merkeissä.
Unelmoin sijoituskodista jonka pääsyy ottaa sijoituskissa on auttaa kasvatustyössä, ja jonka motivaatio sijoituskissan ottoon lähtee kiinnostuksesta pentueen tekoon.
Sijoituskissaa ottaessa pääsee mukaan uskomattoman upeaan tapahtumaan jonka määränpäänä ovat ihastuttavat pennut. He pääsevät halutessaan mukaan koko tapahtumaan ihan suunnitteluvaiheesta lähtien, näyttelyt, uroksen valinta, astutuksen suunnittelu testeineen ja synnytyksen valmistelu. Naaraan muuttuminen pennusta emoksi voi olla upea kokemus jos siitä on kiinnostunut. Sijoituskoti on tiiviisti mukana koko tapahtumassa ja heidän työnsä tärkeys näkyy syntyvistä pennuista. Niiden tarkkailu, hoito sekä kehityksen seuranta on todella ihanaa. Vaikka niistä on surullista ajan tullen luopua, näkyy kiitos niiden silmistä kun ne ovat löytäneet paikkansa uudessa kodissaan. Niistä kehittyy upeita Abessinialaisia joiden tasapaino sekä itseluottamus on lähtöisin hyvistä vanhemmista, sekä tasapainoisesta sijoituskodista.
Jos sinulle olisi kunnia asia olla hyvä lähtökohta uudelle elämälle ja olet valmis laittamaan siihen aikaa, voit olla juuri oikea sijoituskoti Bastian's kissalle.
YLEISIÄ EHTOJA JA ODOTUKSIA SIJOITTAESSANI PENTUA:
- Olen kissan omistaja kunnes sijoituehdot täyttyvät.
- Sijoitussopimus sisältää 1-2 pentuetta.
- Kissasta maksetaan takuusumma joka palautetaan sopimuksen täytyttyä
- Kodista tulee pystyä erottamaan rauhallinen tila emolle ja pennuille.
- Kissalle otetaan vakuutus, sinun osasi on maksaa siitä eläinlääkärikulu osuus (n.80€/v.).
- Kasvattaja vastaa astutukseen, sekä pentueisiin ja pentuihin liittyvistä eläinlääkärikuluista.
- Sijoituskoti vastaa eläinlääkärilkuluista joiden katsotaan kuuluvan kissan perusterveydenhuoltoon, mukaanlukien sairaudet sekä onnettomuudet jotka eivät liity kissan kasvatuskäyttöön. Eli kissa on käytännössä niiltä osin “kuin sinun oma”, eli kulut jotka tulisi omassa kissassakin itselle.
- Emoa sekä pentuja tulee ruokkia kasvattajan ohjeiden mukaisesti, tai kasvattajana minun tulee hyväksyä ruokintatapasi
- Kissa synnyttää omassa kodissaan eli kasvattaja ei siirrä emoa pois tutusta ympäristöstään pentujen ajaksi.
- Kasvattaja on mukana mahdollisesti synnytyksessä, sekä pentujen hoidossa.
- Sijoituskodissa ei saa asua vapaana ulkoilevia kissoja.
- En sijoita helposti kissa perheesen jossa on pieniä lapsia, tai kotiin joka suunnittelee niiden hankintaa sijoitussopimuksen aikana.
- Kasvattaja maksaa kaikki pentuihin menevät kulut (ruokinta, hiekat yms.)
- Kasvattaja näyttelyttää halutessaan kasvatuskissaa ja maksaa niltä osin näyttelykulut. Myös sijoituskodilla on mahdollisuus viedä kissaa näyttelyihin halutessaan.
- Työstään auttaen kasvattajaa sijoituskoti saa ilman maksua palkkioksi kasvatukseen käytetyn kissan, joka siirtyy hänen omistukseensa sopimuksen täytyttyä. Tällöin reksiterikirja vaihtaa omistajaa ja viralliseksi omistajaksi merkitään sijoituskissan ottanut
Vaikka minä omistan kissan paperit, katson että siinä vaiheessa kun kissa teillä asuu ja olette luottamuksen arvoisia, kissa on täysin mentaalisella tasolla teidän. Tarkoitukseni ei ole puuttua tapaanne elää sen kanssa, kunhan eläinsuojelulliset asiat ovat kunnossa ja kissa hyvällä hoidolla.
En siis ole olkapään takana hengittämässä, vaan jos sieltä minut löydät se on ennemmin tukeva kämmen joka siihen rohkaisten ja ohjaten nojaa.
Kuu-Katjaana