OLETKO KIINNOSTUNUT OTTAMAAN KISSAN?

Kysy itseltäsi, ”onko minulla aikaa kissalle”? Kissa ei ole lelu joka otetaan kaapista, kun halutaan halita. Kissa on vierelläsi sinäkin päivänä, kun sinä olet väsynyt ja vähiten kaipaat seurankipeää eläintä, joka vaatii huomiota monin keinoin. Se odottaa sinua poissaolleessasi ja kaipaa sinua, se ei siis sovi aina menossa olevalle ihmiselle. Kissa on ihanteellinen asuinkumppani ihmiselle jolla on elämässään aikaa sille, päivittäin.

Kissa on varmaan maailman väärinymmärretyin eläin ja väitteet joissa sanotaan kissan yleensä olevan vetäytyvä ja itsenäinen yksineläjä, ei todellakaan pidä paikkansa. Jos kohtelet sitä huomioonottaen sen tarpeet ja otat kissan perheen jokapäiväiseen elämään mukaan, siitä kehittyy yleensä aito kissa joka ei elä ”saunan lauteilla”. Kissa on hyvin herkkä eläin, joka vaistoaa asenteesi sitä kohtaa, ja toimii aika pitkälle intuitiivisesti niiden mukaan.

PENTU VAI AIKUINEN,
ENTÄ MAATIAISKISSA VAI ROTUKISSA?

Jos olet päättänyt ottaa kissan, tulee sinun miettiä onko pentu oikea valinta, sillä pentu on paljon muutakin kuin söpö. Pentuaikana kissa elää elämänsä aktiivisinta vaihetta ja voi rasittavuuteen asti olla leikkisä. Se voi hyppiä verhoissa, herättää sinut kolme kertaa yössä tai häiritä ruokailuasi juoksemalla lautasesi läpi. Pentuajan kokemuksista riippuu paljon minkälainen kissasta kehittyy ja omistajalla on tässä kehityksessä suuri vastuu.

Maatiaiskissa ja rotukissa eroavat paitsi ulkonäkönsä perusteella, niin myös luonteensa. Rotukissojen rodunomaisia piirteitä lukiessasi saat läpileikkauksen rodun piirteistä, mutta muista jokainen kissa on yksilö. Maatiaiskissat ovat yleensä ”leppoisempia” ja laiskanpulskeampia, kuin keskiverto rotukissat. Tärkeintä on kuitenkin, että kissaa valitessasi pyrit hankkimaan sen paikasta jossa sekä emon että pentujen terveydestä on pidetty huoltaja, jossa kissa on saanut kotikasvatuksen ja se on otettu yksilönä huomioon. OTA SELVÄÄ KISSAN ALKUPERÄSTÄ, älä ole mukana epäeettisessä pentutehtailussa! Rotukissalla on aina rekisteripaperit, paperittoman kissan takana voi olla esim. sairaat vanhemmat tai läheinen sukusiitosprosentti.

BASTIAN'S KISSAN VANHEMMAT

Kumpikin vanhemmista elää perheen keskellä, ensisijaisesti lemmikkinä. Vanhemmiksi valitaan aina kissa joka täyttää rotunsa standardit ulkoisesti ja on luonteeltaan kasvatuskelpoinen.

Kummatkin vanhemmat on testattu FeLV:n (leukemiavirus) ja FiV:n (immuunikatovirus) varalta. Testattu on myös ainakin toisen vanhemman polvet (Patella Luxsaatio) sekä kissat on DNA testattu rdAC PRA -mutaation varalle, ja testin kautta normaaliksi eli terveeksi todettu. Linjasta on myös DNA analyysin avulla suljettu pois PK (Felinen pyruvate kinnease)- anemia. PK-anemiaa sairastavia kissoja ei käytetä kasvatuksessa ja kasvatusohjemassa ollaan tarkkoja siitä, että pennut eivät tule sairastumaan PK-anemiaan.
Kummatkin vanhemmat on todettu napatyrättömiksi ja urokselta löytyy kivestenlaskeutumistodistus. Emo on asianmukaisesti madotettu myös raskaus- ja imetysaikana, sen veriryhmä on määritelty ja siitä on otettu sienitesti (ringworm).

TESTEISTÄ

Tarkoituksena on kasvattaa onnellisia kissoja joilla edessä on monta tervettä vuotta. Ruokinnalla tähän voidaan vaikuttaa paljon, mutta kaikki lähtee siitä mitä löytyy kissan pohjalta eli vanhempien terveydestä. Tämän vuoksi on olemassa testejä joilla kartoitetaan siitokseen käytettävien vanhempien terveyden taso.

PK-anemia eli pyruvaattikinaasipuutos periytyy resessiivisesti ja vaatii ilmentyäkseen sairaan tai kahden kantajan käyttöä kasvatuksessa. PK -kantaja ei itse sairastu, ja jos siitoksessa käytetty toinen osapuoli on negatiivinen ei pennuista yksikään sairasta PK-anemiaa.
PRA  eli progressiivinen verkkokalvon surkastuminen on perinnöllinen silmäsairaus jonka vuoksi kaikki kasvatukseen käytettävät Abessinialaiset ja Somalit  testataan.
Patellaluksaatio eli polvilumpion sijoiltaan meno voi olla perinnöllistä. Vaikka se ei ole vielä osoittautunut suureksi ongelmaksi kissapuolella, olen halunut testauttaa kissani ja näin pyrkinyt pienentämään kyseisen vaivan periytymisen mahdollisuutta.
FIV/FeLV eli kissoilla esiintyvät immunikato- ja leukoosivirus
Sieni-infektio eli ringworm on rantautunut myös Suomeen.
veriryhmä -määritys voi pelastaa pennun hengen.

BASTIAN'S PENNUT

Pennut saavat kotikasvatuksen ja ovat osana perheemme päivittäisiä toimintoja. Ne lähtevät uusiin koteihinsa rekisteröityinä Fiféen, asianmukaisesti madotettuina, täysin rokotettuina (myös uusintarokotus) ja 14-16 viikon ikäisinä. Pennut myydään lemmikkikoteihin eli osa kissoista varhaiskastroidaan ennen luovutusta, jos ei etukäteen ole sovittu kissan käytöstä abessinialaiskasvatukseen.

Pennut sekä emo ruokitan seuraavasti: 1/3 osa lihaa, 1/3 osa raksuja sekä 1/3 osa märkäruokaa. Teollisista ruuista käytetään ainoastaan hyväksi todettuja merkkejä (mm. raksut: Royal Canin, Acana, märkäruoka: Carny, Almo Nature, Feline Porta, Schesir jne.). Emo ruokitaan raskauden puolestavälistä lähtien penturuualla ja sitä jatketaan koko maidontuoton ajan.

PENNUN ELÄMÄ UUDESSA KODISSA

Bastian's pennut lähtevät uusiin koteihinsa mukanaan mm.rekisterikirja, tutun hajuinen peitto (pidetty pentulaatikossa), ruokaa sekä Bastia's pennun hoito-ohjeet sisältäen "kasvattaja suosittelee"- osion ja tietoa pentusi varhaiskehityksestä, terveydenhoidosta ja luonnekuvauksen. Mukana tulee myös kummastakin vanhemista kuva ja kirjoitettua tekstiä mm. luonteesta yms. sekä testien tulokset kopioituna, pieni tietoisku kissojen sairauksista ja terveydenhoidosta, sekä sekalaista tavaraa mitä milloinkin keksin ruokakupista-leluihin.

Pentu voi kaivata emoaan ja pentukavereitaan ensimmäisen viikon aikana ja reagoida siihen esim. ”itkemällä”, mutta kissaa ei tule erottaa perheestä rangaistuksena. Yleensä tilanne rauhoittuu, kun se tuntee olonsa turvalliseksi uudessa paikassa.

Pennun ruokinnassa tule ottaa huomion se tarpeet (penturuokaa 10-12 kk asti) ja pyrkiä hyviin raaka-aineisiin. Ruokinnalla pystytään paljon vaikuttamaan kissan terveyteen pitkällä tähtäimellä. Kissoilla on yleistynyt ruokintaperäiset sairaudet, kuten diabetes ja niiden ennaltaehkäisyssä on ruuan valinnalla suuri osuus.

Abessinialainen kissa ei sovellu ulkokissaksi. Ulkoilun tulee tapahtua ainoastaan valvotusti valjaissa tai erikseen rakennetussa kauttaaltaan verkotetussa ulkoiluhäkissä, josta kissalla on pääsy heti halutessaan sisätiloihin.

PENTUJEN HINNAT:
550€ , Lemmikkitasoinen. Kissalla on standardin vastainen virhe jonka vuoksi sitä ei voi näyttelyttää tai sillä on muu piirre jonka vuoksi kasvattaja katsoo hinnanaalennuksen olevan tarpeen.
700-800€, perushinta lemmikkikissalle, kissalla ei ole virhettä joka estää näyttelyttämisen ja ostaja voi halutessaan ottaa niihin osaa.
Kasvatukseen menevän kissan hinnasta sovitaan tapauskohtaisesti erikseen yhdistelmästä riippuen.

Haluan tavata pentukyselijän ennen luovutusta/vahvistettua varausta. Vastaan myös sähköpostikyselyihin, mutta varauksia en ota vastaan sähköpostitse. Pyrin seuraamaan kasvattieni elämää ja olemaan tukena uudelle perheelle, jos kysyttävää tulee olen aina käyttävissä.

Ystävällisin terveisin,
Kuu-Katjaana Salonen
FIN*Bastian’s


© 2006, 2007 Bastian's - Kaikki oikeudet pidätetään - All rights reserved
Design: Tricia Honkasalo