Bastian's Poppoon kuulumisia voi lukea ajantasaisena "Tassunjälki" -blogistani.
Naaraani Bastian's Chaos Theory "Chili" oirehti astmamaisesti kesällä -09 eli köhi aina välillä. Kävimme lääkärillä ja keuhkot olivat kunnossa, mutta pieni epäilys Chilin yskimisestä jäi, hänellä voisi olla astma taipumus vaikka se ei vielä ole puhjennut. Koska vaihtoehtona olisi ollut vielä vuoden odottelu ja seuranta jatkaako kissa köhimistä eli kehittyykö sille astma, päädyin steriloimaan Chilin. Chili olisi joutunut altistumaan kiimailevana kohtutulehdukseen tai, jos olisin laittanut sen pillereille, olisi niistä seurannut kohonut riski nisäkasvaimiin sekä diabetekseen. Koska kissani ovat minulle ensisijaisesti lemmikkejä - en ota riskejä niiden terveydellä. Tällä hetkellä kissani ovat niin ihanasti hioutuneet yhteen, että en halua riskeerata sitä harmoniaa tuomalla populaatioon uuden kissan. Ehkä sitten tulevaisuudessa palaan kasvatuksen saralle ja joskus vielä syntyy ihanaisia Bastian's pentuja maailmalle.
Iso kiitos kaikille kasvatuksen saralta tutuksi tulleille ihmisille, olette olleet aivan ihana lisä elämäämme. Kissaihmiset ovat mielenkiintoisia persoonia kaikin puolin ja olen tavannut paljon upeita ihmisiä kasvatukseni aikana. Pentujeni omistajat ovat edelleen 100%sesti tervetulleita ottamaan yhteyttä ja kuulen mielelläni kuulumisia. Eli vaikka aktiivisesti en tällä hetkellä kasvata, en katoa mihinkään pimentoon tauonkaan ajaksi.
Vaikka tämä naftaliiniin menevä kasvatukseni on ollut ylä ja alamäkiä täynnä, siitä on lähtenyt täysi kymppi pentuja maailmalle eli löytynyt kympin uusia koteja pennuille!
Chili en ole nyt kesän jälkeen onneksi yskädellyt pian kahteen kuukauteen, eli sillä saralla menee hyvin. Myös Salsa sekä Mambo ovat olleet terveitä. Täällä ne kirmailevat kasaten mattoja lattialla sekä painivat kunnes tyytyväisinä kellahtavat pesiinsä ottamaan kissamaisia nokosia.
Chilin sterilointi aika on varattuna 9.10., ja odotan että tuo olisi äkkiä ohi. Sitten ei tarvitse enää "jossitella", kun ei ole millä jossitella :). Eli vaikka päätös on tehty, se kirpaiseen.
Mukavaa syksyä ja tulevaa talvea kaikille.
Rapsutukset Massimolle, Tintille, Kasperille, Müslille, Simballe, Theballe, Pyrylle, Milolle sekä Wilmalle. Teistä jokainen nousee lämpimän muistona sydämeni sopukasta aina aika ajoin mieleen. Kiitos.
Aikaa on ehtinyt vierähtämään melkoinen tovi eli yli kaksi kuukautta viimeisestä muistiinpanosta. Paljon on tapahtunut, ja ehkä siksikin ei ole tullut kirjoitettua mitään enempää. Blogiani olen päivitellyt, ja sieltä voikin lukea laajemmin tapahtumistamme.
Chili sairastui, mutta se on nyt onneksi kunnossa. Koska monista tutkimuksista huolimatta ei ihan täyttä selvyyttä tullut mikä sitä vaivasi, haluan viivyttää sen astutusta ja odotella että se kasvaa ja kehittyy. Bastian's nimen alle ei siis ole syntymässä pentuja tänä vuonna, vaan keskitymme kaikessa rauhassa kotielämään ja odottelemme kesää sekä kärpäsiä. Sinäänsä harmittaa hirmuisesti, kun olisi ollut tosi kiva sijoituskotikin jatkokasvatusta ajatellen ja se menee nyt meidän osalta sivu suun. Mutta toisaalta, kasvatus on ollut elämässämme ihan vaan siinä sivussa, ja siihen elämään mahtuu niin paljon muutakin. Jos vain kaikki etenee odotetusti Chili astutetaan vuoden vaihteessa, ja pentuja on sitten tulossa 2010. Niitä pentuja odotan kuin kuuta nousevaa, koska tuo tyttönen on aivan ihana luonteinen <3 ja siitä tulee varmaan hieno mami.
Toscha sokeutui uudelleen tammikuussa, ja sen tilanne paheni viikojen kuluessa. Viimeisenä päivänään se sai halvauksen nukkuessaan kainalossani ja eläinlääkäri tuli kotiimme päästämään rakkaan vanhukseni vihreämmille metsästysmaille. Nyt olemme kuukauden totutelleet elämään ilman Toschaa ja vaikka se ottaa koville, arkemme alkaa taas luistamaan kolmen kissan voimin. Itkuja ei ehkä vielä täysin ole itketty ja moni asia muistuttaa kodissa ison sydämen poissaolosta. Jotenkin kevät oli Toschalle sitä ihaninta aikaa, kun pääsi taas ulkoilemaan ja eteisessä roikkuva musta Flexi on iso muistutus siitä, että joku ulkoile nyt ihan vapaasti.
ostoslista: Osta uusi flexi.
Salsa on oma reipas itsensä ja Mambo noutaa kiltisti leikkinaruaan heitettäväksi. Chili juokseet, leikkii ja on kaikessa mukana kuten ennenkin ja alkaa tuntumaan, että se sulautuu Toschan paikalle ulkoilevana kissana.
En varmaan pahemmin päivitä tämän vuoden kuluessa kulumisia tähän, koska kasvatus on vuoden tauolla. Mutta "Tassunjälki" -blogi elää ja kukoistaa vanhaan malliinsa, ja sieltä voi käydä lukasemassa kissojemme kuulumisia jos kiinnostaa.
Toivotan kaikille karvaisille ja karvattomille, neli- ja kaksijalkaisille ystävillemme oikein mukavaa kevään odotusta!