BASTIAN'S

En tiedä missä vaiheessa Abessinialainen kissa alkujaan saapui ajatuksiini. En ollut pohtinut rotukissan hankintaa käymällä läpi eri rotuja tai miettimällä sieltä itselleni sopivaa. Voisi siis melkein sanoa, että Abessinialainen hiipi sydämeeni ja kun päätin uuden kissan hankkia, ei tullut mikään muu rotu edes mieleen. Heti alkujaan oli myös selvä, että kissalla olisi tarkoitus teettää pennut. Koko tapahtuma odotuksesta syntymään sekä pentujen kasvu kiehtoi kovasti.

Hankin ensimmäisen Abessinialaiseni viime vuosituhannen puolella, vuonna 1999. Kissa oli riistan värinen naaras ja sai nimekseen Honey. Kasvattajanimi minulle myönnettiin vuonna 2000, mutta suureksi surukseni pikkuneiti Honey sairastui ja kasvatus haaveeni jäi siltä osin siihen. Muutamaan vuoteen en edes kyennyt haaveilemaan uudesta abysta, kaikki riistan väriset kissat muistuttivat minua edesmenneestä sydänkäpysestä. Mutta surun on taipumus muuttaa muotoaan ja haaleta lämpimäksi kaipaukseksi ajan kanssa. Yllätin itseni selailemasta pentulistoja ja yhä useammin eksyin kasvattajien sivuille. Ja vihdoin 2005 helmikuussa odotus palkittiin ja Salsa saapui Oulusta sulostuttamaan elämäämme.



KASVATTAJANIMI

Kirjassa NeverEnding Storys nuori poika Bastian uppoutuu sadun maailmaan kirjan kautta ja herättää henkiin melkein unhoon painuneen tarinan. Jokaisessa elämässä on hipaisu tarunhohtoa, jos osaa arvostaa pieniä yksityiskohtia josta tunnelma syntyy. Minun maailmani kimaltelee kuin saduista legendaarisimmat. Ei siksi, että sen päähenkilöt olisivat jotakin suurta ja mahtavaa. Mutta sen kertoja osaa nähdä jokaisesta väristä pienetkin sävyt ja värittää tylsänkin päivän kimalteella, jonka sateessa voit kuulla keijukaisten tanssivan. Yritän tässä siis sanoa, että kasvattajanimeni on kunnianosoitus mielikuvituksen voimalle jonka mahti on mittaamaton.

Abessinialainen mystisine alkuperineen on jo tarina sinänsä. Tämän tarinan alkupiste on Bastian’s kissala, josta syntyy näitä tarunhohtoisia kissoja. Niiden silmistä loistaa öistä kultaisimmat ja niiden turkista paistaa auringonsillan ensimmäiset säteet.

Yhteystiedot: Kuu-Katjaana Salonen, Raisio, Finland, tel: +358405411059, kuu-katjaana@finbastians.net.

Lisätietoja pentujen kyselijöille.

Kissojeni elämään voit tutustua myös Tassunjälki -Blogissa.

[ BASTIAN'S ] [ ABY ] [ KISSAT ] [ PENTULAATIKKO ] [ KUULUMISIA ] [ LINKIT ] [ YHTEYSTIEDOT ]
© 2006-2008  Bastian's - Kaikki oikeudet pidätetään - All rights reserved
Design: Tricia Honkasalo